Välitetäänkö kulttuurihyvinvoinnista ollenkaan?

Kulttuuri pistetään polvilleen, määrärahoja leikataan. Viikatteella tasaiseksi vaan ja suu suppuun. Ei tässä mitään sanahelinää tarvita, lukekoon kansa vaikka tabletilta tiedotteita ja kuunnelkoon internetistään uutisia. Emme me runoja tarvitse, emmekä varsinkaan taidetta vanhainkoteihin tai sirkuspellejä osastoille.

Veikkaustuottojen pienentymisen vuoksi kulttuurilta ja tieteeltä ollaan leikkaamassa 43 miljoonaa euroa: taiteelta 18 miljoonaa, liikunnalta 12 miljoonaa, tieteeltä kahdeksan ja nuorisotyöltä neljä. (HS 12.10.) Terveyden näkökulmasta on toki hyvä, että uhkapelaamista suitsitaan, mutta nyt viikatteella niitetään ihan väärää mätästä. Näiden leikkausten seuraukset tulevat olemaan tuhoisat.

Yksi sosiaali- ja terveysministeriön viime vuosikymmenen kärkihankkeista oli "Taiteen prosenttiperiaatteen laajentaminen". Sen tavoitteena oli taiteen ja kulttuurin saavutettavuuden parantaminen sosiaali- ja terveydenhuollon hoito- ja asiakastyössä, esimerkiksi ikääntyneiden tai mielenterveyskuntoutujien parissa. Vuoden 2018 lopulla ministerit Saarikko ja Terho antoivat suosituksia, joiden mukaan terveyttä ja hyvinvointia pitäisi edistää taiteen ja kulttuurin keinoin kaikissa ikäryhmissä. Saarikkokin on nyt sitten valtiovarainministeri. Minneköhän ovat unohtuneet ylevät puheet kulttuurihyvinvoinnista tänä päivänä, kun kulttuuriala todella tarvitsisi tukea? Ilman tekijöitä on hankala kyntää peltoa, eikä siemenestä tahdo satokaudella nousta viljaa vaan pelkkää roskaheinää. 

Todellista uhkapeliä on se, että unohdamme heikoimpien perusoikeudet. Kulttuurin merkitystä osana ihmisen kokonaishyvinvointia ei voi vähätellä. Puhumme nyt vanhuksen elämänilosta hoivakodissa. Puhumme nuoren mielenterveyskuntoutujan motivaatiosta sinnitellä elämänsyrjässä. Puhumme tanssista, musiikista, laulusta. Kirjoista ja kuvista. Terveet ja rikkaat pärjäävät kyllä, mutta köyhä tai sairas tarvitsee muiden apua - eikä se apu saa riippua siitä, että joku toinen käy täyttämässä lottokupongin tai tiputtaa kolikkoja peliautomaattiin kuin mihinkin kirkonkirstuun, josta sitten ojennetaan almuja tarvitsevalle. Tai ei ojenneta, kun eivät ihmiset enää niitä kolikoitaan kaiken maailman pelivehkeisiin pistä. En minäkään tämän vuoksi rupea lottoamaan.

Kirjailijana ja sairaanhoitajana olen tyrmistynyt näistä uutisista. Tulikin valittua juuri ne kaksi alaa, joiden työstä ei kukaan haluaisi maksaa mitään. Ehkä taiteilijoillekin sytytetään nyt valot Finlandiataloon, olisiko pinkki tällä kertaa kivempi väri?

Tämän blogin lähteenä olen käyttänyt Mari Aholaisen artikkelia "Mitä ikääntyneiden kulttuuripalveluilla tarkoitetaan?" (Gerontologia-lehti 33(4), 171-189.