Sydämellä-tapahtuman satoa

Työperäinen maahanmuutto veto- ja pitovoiman näkökulmasta. Tai puhuttaisiinko mieluummin työhakuisesta maahanmuutosta?

Sydämellä-tapahtuma oli Keski-Suomen liiton ja hyvinvointialueen järjestämä juhlaseminaari alueen päättäjille Keski-Suomen päivänä 18.4. Osallistuin tilaisuuteen Jämsän kotouttamiskoordinaattorina. Kuuntelin esityksiä myös hyvinvointikoordinaattorin vinkkelistä, koska toimin hänen väliaikaisena tuuraajanaan. Lisäksi oli hauska törmätä tilaisuudessa Vihreisiin kunnanvaltuutettuihin ja muihin luottamushenkilöihin ja vaihtaa heidän kanssaan ajatuksia päivän annista.

Millaista satoa sieltä sitten saatiin? Ainakin veto- ja pitovoima nousi esiin toistuvasti. Ei riitä, että onnistumme houkuttelemaan ihmisiä Keski-Suomeen - meidän pitäisi saada heidät myös pysymään täällä. Kotouttamisen näkökulmasta huolestuttaa se, että Keski-Suomeen muista maista muuttaneet usein muuttavat edelleen täältä pois. Tilastojen valossa heitä houkuttelee erityisesti pääkaupunkiseutu ja ehkä hiukan yllättäen Turku.

Vieraskielisten kohtelu työmarkkinoilla

Muistan keskustelleeni vieraskielisten tilanteesta muutama vuosi sitten erään sairaanhoitajakollegani kanssa. Hän kertoi, että suomen kielen taitovaatimukset ovat Keski-Suomessa monilla työpaikoilla niin epärealistisen korkealla, että suurin osa täällä koulutetuista hoitoalan ammattilaisista hakeutuu lopulta pääkaupunkiseudulle. Se on valtavaa resurssien tuhlausta Keski-Suomen näkökulmasta, vaikka Uusimaa varmasti kiittää. Tuo tuttavani kertoi, että vaikka hän oli opiskellut tutkintonsa paikkakunnalla ja tehnyt sairaanhoitajan opintoihin sisältyvät kahdeksan pitkää työharjoittelujaksoa suomenkielisissä yksiköissä, hänen kielitaitonsa saatettiin automaattisesti arvioida liian heikoksi käytännön työtarpeisiin. Siis vaikka hän oli palkattomana kelvannut työpaikoille harjoittelijaksi ja tehnyt pienellä palkalla keikkaa eri yksiköissä läpi opiskeluvuosiensa. Vierasperäinen aksentti ja kenties jo pelkkä vierasperäinen nimi pelästytti monen työnantajan. Joitain töitä toki aina löytyi, koska alalla on huutava työvoimapula ja jonnekin tolkun hoitaja aina pääsee hommiin. Vakituisesta työsuhteesta hän ei silti viitsinyt alkaa edes haaveilemaan vaan mietti, pitäisikö pakata kassit ja hakea vakiduunia - niin, sieltä Helsingistä. Hoitajien kouluttaminen pääkaupunkiseudun tarpeisiin on Keski-Suomen näkökulmasta rajallisten resurssien tuhlausta. Toki tämä johtaa meidät ajattelemaan eettisiä kysymyksiä laajemminkin: kuinka aggressiivisesti voimme rekrytoida kansainvälistä työvoimaa globaaliin pohjoiseen (eli nk. länsimaihin) ilman, että pahennamme aivovuotoa, eli inhimillisen pääoman katoa kehittyvistä maista?

"Kielitaidon puute" on suurin este, jolla työnantajat perustelevat haluttomuuttaan palkata maahanmuuttajia. Monilta työnhakijoilta kielitaitoa kuitenkin löytyisi jopa useamman eri kielen verran, mutta suomea puhutaan ehkä korostuksella tai epävarmemmin kuin natiivit. Työnantajat unohtavat, että kielitaito ei ole staattinen, paikalleen pysähtynyt olotila. Se kehittyy sitä mukaa, kun sitä käyttää. Sitä paitsi monessa työssä suomen kielen taidon ei edes tarvitse olla kovin mittava, koska työhön perehdyttämiseen kyllä löytyy keinonsa, vaikka yhteistä kieltä ei olisikaan. Keskisuomalaisessa oli tästä jokin aika sitten hyvä juttu: "Kielimuuri ei ole este rekrytoinnille". Artikkelissa tosin pisti silmään se, että siivoojaksi oli palkattu koneinsinööri. Luulisi, että sellaiselle erityisosaamiselle olisi Suomessa muutakin tarvetta, mutta hyvä kai sitten, että siivoojan hommia sentään... Sama ilmiö toistuu hoitoalalla: vieraskielisiä rekrytoidaan avustaviin hommiin, kun taas suunnittelu- ja asiantuntijatehtäviin palkataan järjestään kantasuomalaisia. Tämä tuskin lisää sitä pitovoimaa, jota Sydämellä-tapahtumassa kilvan peräänkuulutettiin. Ihminen on nimittäin sellainen, että haluaa uusia haasteita ja mielenkiintoisia mahdollisuuksia edetä työurallaan, ja tämä koskee niin suomenkielisiä kuin monikielisiäkin.

Työperäistä vai työhakuista maahanmuuttoa?

Kirjailija Markus Leikola avasi Facebook-päivityksessään (20.4.) työnhakuun liittyvien termien problematiikkaa varsin oivaltavasti: 

"Maansisäinen ja suurin osa kansainvälisestäkin muuttoliikkeestä on useammin TYÖHAKUISTA kuin työperäistä. Mennään jonnekin, missä oletetaan olevan paremmin tai parempia työpaikkoja kuin siellä, mistä lähdetään. TYÖPERÄISYYS on kyseessä silloin, kun on etukäteen tiedossa työpaikka, eli tavattoman pienessä osassa kaikkea maansisäistä ja maiden välistä muuttoliikettä. 

Työhakuisuus voi olla ja melkein aina on myös turvapaikan hakijoiden sekä pakolaisten piirre. Työhakuisuus kertoo vain ja ainoastaan ihmisen pyrkimyksestä päästä töihin. Työhakuinen voi olla myös Euroopan ulkopuolelta tuleva it-ammattilainen, mutta se ei kerro vielä siitä, että onko hänen osaamisensa juuri täsmäsellaista, jota suomalainen it-firma tarvitsee. Työperäinen maahanmuuttaja taas on sellainen hoiva-alan tai minkä tahansa alan ihminen, jolle rekrytoija on jo järjestänyt työpaikan Suomesta. Rekrytoija on silloin - yrittäjänvapauden nimissä - valmis ottamaan sen ihmisen töihin sellaisena kuin hän sillä hetkellä on, ja jos on vähänkään fiksu yrittäjä, niin pitää huolen, että saapuja saa lisäkoulutusta viimeistään Suomessa. Toivomukseni olisi siis, että kun tarkoitetaan työhakuista, niin puhuttaisiin työhakuisesta. Ja kun tarkoitetaan tiedossa olevan ihmisen saapumista johonkin tiedossa olevaan työpaikkaan, puhuttaisiin työperäisestä."

Tässä onkin vissi ero. Jos haluamme Keski-Suomeen lisää työperäistä muuttoliikettä, meidän on tarkasteltava sitä, kuinka yritykset ja julkinen taho pystyvät rekrytoimaan heitä muualta ja millaiset työolot he työntekijöilleen tarjoavat, jotta vetovoiman lisäksi saadaan pitovoimaa.  Tällainen suora TYÖPERÄINEN muuttoliikenne ei kuitenkaan riitä vastaamaan työvoimapulaan. Tarvitaan myös lisää TYÖHAKUISTA muuttoa. 

Ja tästä päästäänkin sujuvasti perheenyhdistämispolitiikkaan. Miksi se on niin vaikeaa? (Sillä sitä se on, uskokaa minua: kotouttamiskoordinaattorina olen perehtynyt tähän uskoakseni keskivertoa paremmin.) Luulisi, että perheenyhdistämisen helpottaminen edistäisi pitovoimaa, kun ihmiset saisivat perheensä työpaikkakunnilleen. Taustalla on asenteita, jotka kumpuavat pahimmillaan muukalaisvihasta ja vanhakantaisesta suhtautumisesta naisiin. 

Kirjailija Hanna Weselius kommentoi Leikolan FB-avausta: "Perheenyhdistämisen ylivoimainen vaikeus kummunnee siitä päivittämättömästä ideasta, että "perhe" on työtätekemätön rouva ja jatkuvasti kasvava (ei kuitenkaan aikuistuva) joukko lapsia, jotka eivät opi millään lukemaan."

Rohkenisinpa siis väittää, että feminististä politiikkaa tarvitaan edelleen. Meidän täytyy oppia kurkistamaan rakenteiden taakse. Millaiset asenteet ylläpitävät syrjintää ja hankaloittavat ihmisten elämää - ja estävät elinvoimaisen Suomen kehittymistä?

Viimeinen sana: hyvä muistaa aina

Keski-Suomen kärkipoliitikkojen paneelissa viimeisen sanan sai Joutsan kunnanvaltuutettu, Vihreiden Lea-Elina Nikkilä, joka nosti päivän tärkeimmäksi aiheeksi ympäristön suojelemisen ja ilmastokriisin pysäyttämisen. Tärkeämpää teemaa ei veto- ja pitovoiman kannalta olekaan.

(Kuva alla: Keski-Suomen liiton Facebook-sivulta)