Finanssikeinottelua ja vanhushoivaa
Mikä mahtaa olla meininki hoivayritysten sopimusten suhteen? Loppusyksystä uutisoitiin hoivajättien irtisanoneen sopimuksiaan samoihin aikoihin, kun hallitus otti puheeksi hoitajamitoituksen. Mietin jo silloin isojen yritysten valtaa kilpailutuksissa, joissa pk-yritykset ja kolmannen sektorin toimijat järjestään tuppaavat jäämään alakynteen.
Yritin googlata vastausta kysymykseen, missä mennään tällä hetkellä. Heitin kysymyksen myös somen parviälylle Vihreiden ryhmässä. Kenelläkään ei ollut antaa minulle linkkiä sellaiselle sivustolle, jolla lopputulema olisi selitetty selvällä suomen kielellä. Tai vaikka sitten toisella kotimaisella. Hoivapolitiikan pitäisi olla läpinäkyvää, mutta markkinatoimijoiden jyllätessä julkisten varojen käyttöön liittyy yhä enenevässä määrin liikesalaisuuksia. Oletettavasti palvelut vain kilpailutettiin uudestaan, ja sillä selvä. Pitkään kaiveltuani löysin sentään yhden uutisartikkelin: Pohjois-Pohjanmaalla päästiin sopuun ja Attendo perui irtisanomisen.
Kilpailutus on taitolaji. Isot monikansalliset ketjut pystyvät paperilla tarjoamaan huokeampaa hoivaa, mutta kalliimmaksihan se lopulta käy. Hoivajättien on mahdollista pyörittää tappiollista toimintaa jopa useamman vuoden, jos katsovat sen vahvistavan markkina-asemaansa. Pienillä ei ole tätä mahdollisuutta, vaan ne pyrkivät vain tuottamaan mahdollisimman hyvää palvelua mahdollisimman edullisesti kuluihinsa verrattuna. Nyt ollaan joka tapauksessa tilanteessa, jossa ylikansallisilla toimijoilla on niin vahva markkina-asema, että ne onnistuvat sanelemaan ehtoja julkisen palvelun tilaajille ja veronmaksajille. Vanhusasiavaltuutettukin on huolissaan hoidon järjestämisen rakenteellisesta vinoumasta.
Hoivajättien valta on ongelmallista siksi, että niiden tärkein päämäärä on yrityksen tai sen osakkeen arvon kasvattaminen. Se on tosiasia, jota ei käy kiistäminen. Niin meidän maailmassamme asiat toimivat. Työvoimaintensiivisellä alalla keskeinen keino lisätä kannattavuutta on minimoida työvoimakustannuksia. Siksi se kalikka kalahti niin pahasti, kun hallitus alkoi syksyllä puhua hoitajamitoituksen nostamisesta.
Hoivabisnes on kuitenkin tuottoisa bisnes, ei sitä muuten tehtäisi tässä mittakaavassa. Menestyksen taustalla on monimutkaisia omistus- ja velkajärjestelyjä sekä sellaista verosuunnittelua, johon pienillä paikallistoimijoilla ei ole mahdollisuutta. Markkinavalta asumispalveluissa tarkoittaa myös kiinteistöjen rakentamista ja omistamista. Niiden avulla kansainväliset suuryritykset luovat itselleen mahdollisuuksia tehdä bisnestä laina- ja rahastojärjestelyin. Hoivakiinteistöjä voi myös kätevästi vuokrata kunnille ja hyvinvointialueille, jos palvelut sattuvat siirtymään niille esim. puutteellisen palvelutason vuoksi.
Onneksi googlaillessa voi lopulta löytyä myös tietoa ja napakkaa tekstiä. Bongasin erinomaisen artikkelin hoivan finansialisaatiosta vanhuspalveluissa. Vahva suositus! Poimin tähän blogitekstiin sieltä paljon ajatuksia - kiitos kirjoittajille! Kyseisen artikkelin on laatinut Vaiva-tutkijakollektiivi, joiden kotisivuilta löytyy muitakin erinomaisia juttuja vaivasta ja vanhuudesta.
On aina hyvä pysähtyä kysymään syitä ja seurauksia. Suoraa vastausta ei välttämättä löydy, mutta jo se saattaa paljastaa paljon. Kuten Vaiva-tutkijakollektiivi kirjoittaa, "pohjoismaisen hyvinvointivaltion yksi keskeinen tavoite on ollut asukkaiden suojaaminen markkinoiden epävarmuuksilta ja epäonnistumisilta". Liiallinen riippuvuus suurten pääomasijoittajien pyrkimyksistä kasvattaa riskiä yhteiskunnan ja yksittäisen ihmisen joutumisesta haavoittuvaan asemaan. Vanhuspalveluihin perehtyneiden tutkijoiden näkemys on, että "markkinoilla toimiva kuluttaja-kansalainen on perustavalla tavalla eriarvoisempi kuin kansalainen, jolla on universalismiin ja tasa-arvoon perustuva oikeus palveluihin."
Hoivapalveluita voi hyvin tuottaa sekä julkisen tahon, yritysten että kolmannen sektorin toimesta, mutta kaikkea valtaa ei pidä ehdoin tahdoin luovuttaa finanssikeinottelijoille.